Ohita navigaatio

ANTTI POSSIN KUJA 8 A

Lielahti, Tampere

Elokuussa 2019 valmistunut Asunto Oy Tampereen Lielahden Lempi sijaitsee Lielahden monipuolisten palveluiden ytimessä ja loistavien liikenneyhteyksien äärellä.

Tässä kahdeksankerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 106 LähiTapiolan Mutkatonta kotia kompakteista yksiöistä kaksioihin. Valoisissa ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja ja jokaisessa kodissa on suuri lasitettu parveke sekä lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Asukkailla on yhteiskäytössä korttelin muiden asukkaiden kanssa verstas, korttelitupa ja minigolfkenttä. Talon ylimmässä kerroksessa sijaitsee viihtyisä saunatila, josta on varattavissa oma saunavuoro viikoittaiseen käyttöön veloituksetta. Käytössäsi on myös talopesula. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Lielahden kaupunginosa houkuttelee palveluiden läheisyydellä sekä ulkoilumahdollisuuksilla. Lähellä sijaitsevat useat kaupat, ravintolat, koulut, päiväkodit ja terveyspalvelut takaavat sen, että arkesi on sujuvaa. Bussiliikenne ja loistavat pyörätiet tekevät liikkumisesta vaivatonta. Mikäli olet tottunut liikkumaan autolla, taloyhtiön piha-alueelta löytyy vuokrattavaksi 33 lämpöpistokkeellista autopaikkaa.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja...

Elokuussa 2019 valmistunut Asunto Oy Tampereen Lielahden Lempi sijaitsee Lielahden monipuolisten palveluiden ytimessä ja loistavien liikenneyhteyksien äärellä.

Tässä kahdeksankerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 106 LähiTapiolan Mutkatonta kotia kompakteista yksiöistä kaksioihin. Valoisissa ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja ja jokaisessa kodissa on suuri lasitettu parveke sekä lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Asukkailla on yhteiskäytössä korttelin muiden asukkaiden kanssa verstas, korttelitupa ja minigolfkenttä. Talon ylimmässä kerroksessa sijaitsee viihtyisä saunatila, josta on varattavissa oma saunavuoro viikoittaiseen käyttöön veloituksetta. Käytössäsi on myös talopesula. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Lielahden kaupunginosa houkuttelee palveluiden läheisyydellä sekä ulkoilumahdollisuuksilla. Lähellä sijaitsevat useat kaupat, ravintolat, koulut, päiväkodit ja terveyspalvelut takaavat sen, että arkesi on sujuvaa. Bussiliikenne ja loistavat pyörätiet tekevät liikkumisesta vaivatonta. Mikäli olet tottunut liikkumaan autolla, taloyhtiön piha-alueelta löytyy vuokrattavaksi 33 lämpöpistokkeellista autopaikkaa.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla.

Kiinteistöllä on lisäksi Very Good -tason BREEAM-sertifikaatti eli ympäristöluokitus. Voit lukea lisää BREEAM-sertifioinneista ja Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Lielahden Lemmestä!

Marraskuussa vapautumassa Lielahtikeskuksen naapurista 1.kerroksen pikkukoti.

Vaaleapintaisessa kodissa on kauniit materiaalit sekä tilava lasitettu terassi.
Sisäkuvat ovat vastaavasta asunnosta ylemmästä kerroksesta.

Lisää suosikiksi

Kodin perustiedot

Katso taloyhtiön tiedot
Taloyhtiö AS OY TAMPEREEN LIELAHDEN LEMPI
Osoite ANTTI POSSIN KUJA 8 A, 33400, Tampere
Talotyyppi Kerrostalo
Hissi Kyllä
Kerros 1/8
Huoneistotyyppi 1 H + KT
Koko 26 m²
Kunto Hyvä
Vapautuminen 1.11.2024
Sopimuksen tyyppi Toistaiseksi voimassa oleva
Rahoitustyyppi Vapaarahoitteinen
Vuokra 563 €/kk
Vesimaksu 25€/hlö/kk
Vuokravakuus Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350€
Sähkösopimus Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Lemmikit sallittu Kyllä
Terassi Terassi lasitettu
Huoneistosauna Ei
Kylpyhuonevarusteet KH: Mukavuuslämmitys asunnon sähköstä, KH: Keraaminen laatta, KH: Lattia laatoitettu, Pesukoneliitäntä
Keittiön varusteet Induktioliesi, Jääpakastinkaappi, Astianpesukone
Varastotilat Huoneistokohtainen verkkokellari
Savuttomuus Savuton huoneisto
Rakennusvuosi 2019
Energialuokka C2019
Taloyhtiön tilat Pesutupa
Taloyhtiön sauna Kyllä
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Katso taloyhtiön tiedot

Vuokravälittäjä

Hae tätä asuntoa

Vuokrauksen yhteystiedot

Tampere Asuntovuokraus

Pyhäjärvenkatu 5 A, 3.kerros, 33200 Tampere

asuntovuokraus.tre@retta.fi

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Maksuton pesutupa

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu