KAUPPAKAARI 14 B
Keskusta, Kerava
Kesälomilta uuteen kotiin! – Elokuun vuokra 0 €. Etu koskee uusia vuokrasopimuksia, jotka alkavat viimeistään 1.8.2023. Vuokraedun saaminen edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen. Kampanja-aika 7.6.-14.7.2023.
Vuonna 2019 valmistunut Asunto Oy Keravan Aleksinhuippu sijaitsee Keravan ydinkeskustassa monipuolisten palveluiden ja sujuvien yhteyksien äärellä.
Tässä kahdeksankerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 95 LähiTapiolan Mutkatonta kotia pienemmistä yksiöistä aina isompiin saunallisiin kolmioihin. Valoisissa ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja ja isot lasitetut parvekkeet lisäävät tilan tuntua ja asumisviihtyvyyttä. Talo on liitetty kaukolämpöverkkoon. Käytössäsi ovat myös taloyhtiön pesutupa ja kuivaushuone. Taloyhtiö ja sen piha-alueet ovat täysin savuttomia.
Keravan ydinkeskustassa on kaikki palvelut käden ulottuvilla. Kauppakeskus Karuselli tarjoaa monipuolisen palvelutarjonnan ruokakaupoista ravintoloihin. Keskustasta löytyy myös pieniä erikoisliikkeitä ja suuret kaupparyhmittymät ovat kävelymatkan päässä. Läheinen liikuntapuisto mahdollistaa monenlaisen liikunnan harrastamisen. Lähellä olevat juna- ja bussiasema takaavat hyvät liikenneyhteydet moneen eri suuntaan. Mikäli liikut autolla, on pihakannen alla autohalli, josta voi tiedustella vapaata autopaikkaa...
Kesälomilta uuteen kotiin! – Elokuun vuokra 0 €. Etu koskee uusia vuokrasopimuksia, jotka alkavat viimeistään 1.8.2023. Vuokraedun saaminen edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen. Kampanja-aika 7.6.-14.7.2023.
Vuonna 2019 valmistunut Asunto Oy Keravan Aleksinhuippu sijaitsee Keravan ydinkeskustassa monipuolisten palveluiden ja sujuvien yhteyksien äärellä.
Tässä kahdeksankerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 95 LähiTapiolan Mutkatonta kotia pienemmistä yksiöistä aina isompiin saunallisiin kolmioihin. Valoisissa ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja ja isot lasitetut parvekkeet lisäävät tilan tuntua ja asumisviihtyvyyttä. Talo on liitetty kaukolämpöverkkoon. Käytössäsi ovat myös taloyhtiön pesutupa ja kuivaushuone. Taloyhtiö ja sen piha-alueet ovat täysin savuttomia.
Keravan ydinkeskustassa on kaikki palvelut käden ulottuvilla. Kauppakeskus Karuselli tarjoaa monipuolisen palvelutarjonnan ruokakaupoista ravintoloihin. Keskustasta löytyy myös pieniä erikoisliikkeitä ja suuret kaupparyhmittymät ovat kävelymatkan päässä. Läheinen liikuntapuisto mahdollistaa monenlaisen liikunnan harrastamisen. Lähellä olevat juna- ja bussiasema takaavat hyvät liikenneyhteydet moneen eri suuntaan. Mikäli liikut autolla, on pihakannen alla autohalli, josta voi tiedustella vapaata autopaikkaa vuokrattavaksi.
Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.
Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Keravan Aleksinhuipusta!
Heti vapaa 4. Kerroksen yksiö lasitetulla parvekkeella. Keittiön varusteisiin kuuluu astianpesukone. Talopesula ilmainen asukkaille. Surffaile 50mb nopeudella talonetillä ilman lisämaksua.
Lisää suosikiksi
Kodin perustiedot
Katso taloyhtiön tiedotTaloyhtiö | AS OY KERAVAN ALEKSINHUIPPU |
---|---|
Osoite | KAUPPAKAARI 14 B, 04200, Kerava |
Talotyyppi | Kerrostalo |
Sähköauton latauspiste | Vuokrattava |
Hissi | Kyllä |
Kerros | 4/8 |
Huoneistotyyppi | 1 H + KT |
Koko | 31.5 m² |
Kunto | Hyvä |
Vapautuminen | Heti vapaa |
Sopimuksen tyyppi | Toistaiseksi voimassa oleva |
Rahoitustyyppi | Vapaarahoitteinen |
Vuokra | 705 €/kk |
Vesimaksu | 24 € / hlö / kk |
Vuokravakuus | Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €. |
Sähkösopimus | Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa. |
Kotivakuutus | Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus. |
Lämmitys | Kaukolämpö |
Laajakaista | Internet: 50 MT, sisältyy vuokraan |
Lemmikit sallittu | Kyllä |
Parveke | Parveke lasitettu |
Huoneistosauna | Ei |
Kylpyhuonevarusteet | Peilikaappi, Pesukoneliitäntä |
Keittiön varusteet | Keraaminen liesi, Jääpakastinkaappi, Astianpesukone |
Varastotilat | Huoneistokohtainen verkkokellari |
Savuttomuus | Savuton taloyhtiö |
Rakennusvuosi | 2019 |
Energialuokka | B2018 |
Taloyhtiön tilat | Pesutupa, Kuivaushuone |
Vapaita autopaikkoja | Kyllä |
Vuokravälittäjä
Seuraava näyttö
11.6.2023
15:00-15:30
Vuokrauksen yhteystiedot
Pääkaupunkiseutu Suuromistajien vuokra-asunnot
Valimotie 9-11, 00380 Helsinki
Arkipäivisin sopimuksen mukaan
Etuna asuessasi täällä
-
Lemmikit sallittu
-
50 MBIT laajakaista
-
Vakuus 350 €/1 kk
-
Maksuton pesutupa
-
Kiinteistösähkönä tuulisähkö
-
-30 % kodin irtaimistovakuutuksesta
-
Asunnon vaihtaminen
-
Pitkäaikaisen asiakkaan etu
-
Sähköauton latauspaikka