Ohita navigaatio

SUURPELLON PUISTOKATU 4 A

Suurpelto, Espoo

KAMPANJA: Kesälomilta uuteen kotiin! – Elokuun vuokra 0 €. Etu koskee uusia vuokrasopimuksia, jotka alkavat viimeistään 1.8.2023. Vuokraedun saaminen edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen.

Vuonna 2015 valmistunut Asunto Oy Espoon Kevätkeiju sijaitsee Kehä II:n varrella, Länsiväylän, Turunväylän sekä Länsimetron läheisyydessä.

Tässä viihtyisässä yhtiössä on yhteensä 62 LähiTapiolan Mutkatonta kotia yksiöistä aina tilaviin viiden huoneen perheasuntoihin saakka. Kodeissa on vaaleat, laadukkaat materiaalit ja laminaattilattiat sekä astianpesukoneet ja lasitetut parvekkeet tai terassit. Isommissa asunnoissa on myös omat saunat. Taloyhtiö on liitetty kaukolämpöverkkoon ja sen kodit ovat savuttomia.

Suurpelto on kaunis ja kehittyvä asuinalue Kehä II:n kupeessa. Alueella on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet sekä hyvät peruspalvelut, mukaan lukien koulu ja päiväkoti.

Kulkeminen onnistuu kätevästi omalla autolla, mutta myös julkisilla kulkuneuvoilla pääsee helposti mm. Tapiolaan, Matinkylään, Espoon keskukseen ja Helsinkiin. Pyöräsi saat parkkiin taloyhtiön ulkoiluvälinevarastoon. Mikäli liikut autolla, voit tiedustella vapaata paikkaa talonyhtiön autohallista. Autohallissa on kaksi sähköauton latauspaikkaa. Voit myös vuokrata käyttöösi kätevästi yhtiön käytössä olevaa...

KAMPANJA: Kesälomilta uuteen kotiin! – Elokuun vuokra 0 €. Etu koskee uusia vuokrasopimuksia, jotka alkavat viimeistään 1.8.2023. Vuokraedun saaminen edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen.

Vuonna 2015 valmistunut Asunto Oy Espoon Kevätkeiju sijaitsee Kehä II:n varrella, Länsiväylän, Turunväylän sekä Länsimetron läheisyydessä.

Tässä viihtyisässä yhtiössä on yhteensä 62 LähiTapiolan Mutkatonta kotia yksiöistä aina tilaviin viiden huoneen perheasuntoihin saakka. Kodeissa on vaaleat, laadukkaat materiaalit ja laminaattilattiat sekä astianpesukoneet ja lasitetut parvekkeet tai terassit. Isommissa asunnoissa on myös omat saunat. Taloyhtiö on liitetty kaukolämpöverkkoon ja sen kodit ovat savuttomia.

Suurpelto on kaunis ja kehittyvä asuinalue Kehä II:n kupeessa. Alueella on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet sekä hyvät peruspalvelut, mukaan lukien koulu ja päiväkoti.

Kulkeminen onnistuu kätevästi omalla autolla, mutta myös julkisilla kulkuneuvoilla pääsee helposti mm. Tapiolaan, Matinkylään, Espoon keskukseen ja Helsinkiin. Pyöräsi saat parkkiin taloyhtiön ulkoiluvälinevarastoon. Mikäli liikut autolla, voit tiedustella vapaata paikkaa talonyhtiön autohallista. Autohallissa on kaksi sähköauton latauspaikkaa. Voit myös vuokrata käyttöösi kätevästi yhtiön käytössä olevaa yhteiskäyttöistä sähköautoa.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla.

Kiinteistöllä on lisäksi Very Good -tason BREEAM-sertifikaatti eli ympäristöluokitus. Voit lukea lisää BREEAM-sertifioinneista ja Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Kevätkeijusta!

Vuokrattavana ihastuttava kolmannen kerroksen kaksio palveluiden lähellä! Kodissa on tilava lasitettu parveke, johon paistaa aamuaurinko.

Kodin lattia on laminaattia ja pinnat ovat muutenkin miellyttävät ja laadukkaat. Keittiössä on tilaa työskennellä ja sen varustukseen kuuluu keraaminen liesi, liesikupu, jääkaappipakastin ja astianpesukone arkea helpottamaan. Mahdolliselle mikrolle löytyy oma paikkansa yläkaapistosta eli se ei vie erikseen pöytätilaa.

Tilavassa kylpyhuoneessa on lattialämmitys ja sinne mahtuu hyvin pesukone tai pesutorni. Pyykit pyykinpesuaineineen mahtuu kätevästi pyykkikaappiin.

Lisää suosikiksi

Kodin perustiedot

Katso taloyhtiön tiedot
Taloyhtiö AS OY ESPOON KEVÄTKEIJU
Osoite SUURPELLON PUISTOKATU 4 A, 02250, Espoo
Talotyyppi Kerrostalo
Sähköauton latauspiste Yhteisauto
Hissi Kyllä
Kerros 3/5
Huoneistotyyppi 2 H + KT
Koko 48.5 m²
Kunto Hyvä
Vapautuminen Heti vapaa
Sopimuksen tyyppi Toistaiseksi voimassa oleva
Rahoitustyyppi Vapaarahoitteinen
Vuokra 908 €/kk
Vesimaksu 24 € / hlö / kk
Vuokravakuus Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €.
Sähkösopimus Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Lämmitys Kaukolämpö
Laajakaista Internet: 50 MT, sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu Kyllä
Parveke Parveke lasitettu
Huoneistosauna Ei
Kylpyhuonevarusteet Peilikaappi, KH: Lattialämmitys, KH: Keraaminen laatta, KH: Lattia laatoitettu, Pesukoneliitäntä
Keittiön varusteet Jääpakastinkaappi, Astianpesukone
Varastotilat Huoneistokohtainen verkkokellari
Savuttomuus Savuton huoneisto
Rakennusvuosi 2016
Energialuokka B2018
Taloyhtiön tilat Kuivaushuone
Taloyhtiön sauna Kyllä
Rakennuksen varusteet Yhteisauto
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Katso taloyhtiön tiedot

Vuokravälittäjä

Hae tätä asuntoa

Vuokrauksen yhteystiedot

Pääkaupunkiseutu Suuromistajien vuokra-asunnot

Valimotie 9-11, 00380 Helsinki

010 228 5555

pks.management@retta.fi

Arkipäivisin sopimuksen mukaan

Etuna asuessasi täällä

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Maksuton pesutupa

  • Kiinteistösähkönä tuulisähkö

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu