LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy on tehnyt 26.6.2026 päätöksen asettaa hallinnoimiensa asuinkiinteistöjen lasikaideparvekkeet toistaiseksi käyttökieltoon kaikissa kohteissa, joissa tällaisia parvekkeita on.
Päätös on tehty varotoimenpiteenä asukasturvallisuuden varmistamiseksi. Päätökseen ovat vaikuttaneet 19.6. tapahtunut vakava onnettomuus sekä Vantaan kaupungin 24.6. antama suositus parvekkeiden asumisturvallisuuden varmistamisesta.
Kaikkien asuinkiinteistöjemme lasikaiteelliset parvekkeet tullaan tarkastamaan paikan päällä. Tutkimukset valmistuvat arviolta neljän kuukauden kuluessa kaikkien kohteiden osalta. Asukkaita tiedotetaan tarkastuksen ajankohdasta kohdekohtaisesti erikseen. Käyttökielto on voimassa siihen saakka, kunnes parvekkeiden turvallinen käyttö voidaan todentaa.
Asukkaille on toimitettu tiedotteet aiheesta, minkä lisäksi parvekkeet on merkitty käyttökäyttökiellosta muistuttamiseksi. Asukkaat saavat osahyvityksen vuokraan siltä ajalta, kun parvekkeen käyttö ei ole mahdollista.
Kiitämme asukkaitamme ymmärryksestä ja yhteistyöstä. Kiinteistöjen ja asukkaidemme turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää.