Ohita navigaatio

PYYNTITIE 1 C

Matinkylä, ESPOO

Asunto Oy Espoon Perho valmistui Matinkylään paraatipaikalle joulukuussa 2018.

Tässä yhdeksänkerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 66 LähiTapiolan Mutkatonta kotia. Kodit ovat pääasiassa yksiöitä ja kaksioita, mutta yhdeksännestä kerroksesta löytyy myös kaksi isompaa asuntoa suurempien perheiden tarpeisiin. Kaikissa kodeissa on laminaattilattiat, tilavat kylpyhuoneet ja lasitettu tai ranskalainen parveke. Yhtiön yleiset tilat kuten talosauna ja irtaimistovarastot ovat kaikkien asukkaiden käytössä. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Taloyhtiö sijaitsee erinomaisella tontilla lähes kauppakeskus Ison Omenan takana. Kauppakeskuksesta löydät lukuisia ravintoloita, elokuvateatterin, lääkärikeskuksen, hypermarketteja ja lukuisia muita palveluita. Myös koulut, päiväkodit, oppilaitokset ja muut arkea helpottavat palvelut sijaitsevat Perhon lähikortteleissa.

Läheisestä Isosta Omenasta löydät metro- ja bussiterminaalin, josta kulkee useita linjoja eri puolille pääkaupunkiseutua. Metromatka Helsingin keskustaan kestää vain vajaa 20 minuuttia. Myös autoilijoille sijainti on keskeinen, koska kehäteitä pitkin pääsee sujuvasti moneen suuntaan. Autoilevan asukkaan on mahdollista myös vuokrata autopaikka yhtiön autohallista.

Tervetuloa löytämään kotisi Espoon Perhosta!

Vuokrattavana seitsemännen...

Vuokrattavana seitsemännen kerroksen moderni kaksio loistavalla sijainnilla! Koti on valoisa kulmakoti jonka ikkunat aukeavat kahteen ilmansuuntaan. Olohuoneesta on pääsy lasitetulle parvekkeelle, joka aukeaa koilliseen päin.

Modernin keittiön varustukseen kuuluu keraaminen liesi, liesikupu, jääkaappipakastin ja astianpesukone. Mahdolliselle mikrolle löytyy oma paikkansa yläkaapistosta eli se ei vie erikseen pöytätilaa.

Kylpyhuoneessa on lattialämmitys ja sinne mahtuu hyvin pesukone tai pesutorni. Pyykit pyykinpesuaineineen mahtuu kätevästi tilavaan pyykkikaappiin.

Kuvat ovat mallihuoneistosta.

Lisää suosikiksi

Kodin perustiedot

Katso taloyhtiön tiedot
Taloyhtiö AS OY ESPOON PERHO
Osoite PYYNTITIE 1 C, 02230, ESPOO
Talotyyppi Kerrostalo
Hissi Kyllä
Kerros 7/9
Huoneistotyyppi 2 H + KT
Koko 39 m²
Kunto Hyvä
Vapautuminen Heti vapaa
Sopimuksen tyyppi Toistaiseksi voimassa oleva
Rahoitustyyppi Vapaarahoitteinen
Vuokra 936 €/kk
Vesimaksu 22 € / hlö / kk
Vuokravakuus Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €.
Sähkösopimus Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Lämmitys Kaukolämpö
Laajakaista Internet: 50 MT, sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu Kyllä
Huoneistosauna Ei
Kylpyhuonevarusteet Peilikaappi, KH: Mukavuuslämmitys asunnon sähköstä, KH: Keraaminen laatta, KH: Lattia laatoitettu, Pesukoneliitäntä
Keittiön varusteet Jääpakastinkaappi, Astianpesukone
Varastotilat Huoneistokohtainen verkkokellari
Savuttomuus Savuton huoneisto
Rakennusvuosi 2018
Energialuokka B2018
Taloyhtiön tilat Kerhohuone
Taloyhtiön sauna Kyllä
Sähköauton latauspiste Vuokrattava
Katso taloyhtiön tiedot

Vuokravälittäjä

Hae tätä asuntoa

Asiakaspalvelun yhteystiedot

010 228 5555

asuntovuokraus@retta.fi

ma-to klo 8:00-16:00 ja pe klo 9:00-16:00

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Maksuton pesutupa

  • -20 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Muutto- ja siivouspalvelu

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu

  • Sähköauton latauspaikka