Ohita navigaatio

VERNERINKUJA 3 A

Masala, Kirkkonummi

KAMPANJA: Tähän asuntoon saat ensimmäisen kuukauden vuokran ilmaiseksi sekä 200 euron lahjakortin S-ryhmään. Edun saa uusiin vuokrasopimuksiin, jotka on allekirjoitettu viimeistään 1.5.2024. Etu edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen. Lahjakortti toimitetaan noin kahden kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen alkamisesta.

Vuonna 2016 valmistunut Asunto Oy Kirkkonummen Vaski sijaitsee Masalan kylässä lähellä juna-asemaa.

Tässä nelikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 32 LähiTapiolan Mutkatonta kotia kaksioista kolmioihin. Huolella mietityt pohjaratkaisut palvelevat niin sinkkuja, pariskuntia kuin pieniä perheitäkin. Kotien viihtyvyyttä lisää lasitetut parvekkeet. Taloyhtiö on liitetty kaukolämpöverkkoon.

Masala on osa Kirkkonummen kuntaa, joka sijoittuu rantaradan varrelle lähelle Espoon rajaa. Alueen kulkuyhteydet ovat erinomaiset; rautatieasemalle on matkaa vain noin 500 metriä ja Kehä III sijaitsee noin kilometrin päässä. Länsiväylälle on noin neljä kilometriä matkaa, mutta matkan taittaa kätevästi myös bussilla. Helsinkiin hurauttaa junalla noin puolessa tunnissa. Lähellä on päiväkoteja, kouluja ja lukio. Masalassa toimii myös liikuntakeskus ja nuorisoteatteri. Täällä koet viihtyisää kylämäistä asumista.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan...

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Tervetuloa löytämään kotisi As Oy Kirkkonummen Vaskista!

Ihastuttava ja valoisa kaksio uudehkon talon kolmannesta kerroksesta hyvällä sijainnilla Kirkkonummen Masalassa. Kodissa on lasitettu parveke ja se avautuu etelään päin.

Kodissa on vaaleat laminaattilattiat tuomassa lisää valoa.

Avokeittiön varustukseen kuuluu keraaminen liesi, liesikupu, jääkaappipakastin ja astianpesukone. Mahdolliselle mikrolle löytyy oma paikkansa yläkaapistosta eli se ei vie erikseen pöytätilaa. Makuuhuoneessa on tilava vaatehuone tuomassa lisää säilytystilaa.

Kylpyhuoneen sisustus jatkaa kodin raikasta ja modernia linjaa. Sinne mahtuu hyvin pesukone tai pesutorni. Pyykit pyykinpesuaineineen mahtuu kätevästi pyykkikaappiin.

Lisää suosikiksi

Kodin perustiedot

Katso taloyhtiön tiedot
Taloyhtiö AS OY KIRKKONUMMEN VASKI
Osoite VERNERINKUJA 3 A, 02430, Kirkkonummi
Talotyyppi Kerrostalo
Hissi Kyllä
Kerros 3/4
Huoneistotyyppi 2 H + KT
Koko 47 m²
Kunto Hyvä
Vapautuminen Heti vapaa
Sopimuksen tyyppi Toistaiseksi voimassa oleva
Rahoitustyyppi Vapaarahoitteinen
Vuokra 833 €/kk
Vesimaksu 25 € / hlö / kk
Vuokravakuus Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €.
Sähkösopimus Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Lämmitys Kaukolämpö
Laajakaista Internet: 50 MT, sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu Kyllä
Parveke Parveke lasitettu
Huoneistosauna Ei
Kylpyhuonevarusteet Peilikaappi, KH: Keraaminen laatta, KH: Lattia laatoitettu, Pesukoneliitäntä
Keittiön varusteet Jääpakastinkaappi, Astianpesukone
Varastotilat Huoneistokohtainen verkkokellari
Savuttomuus Savuton huoneisto
Rakennusvuosi 2016
Energialuokka B2018
Taloyhtiön tilat Kuivaushuone
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Katso taloyhtiön tiedot

Vuokravälittäjä

Hae tätä asuntoa

Vuokrauksen yhteystiedot

Pääkaupunkiseutu Suuromistajien vuokra-asunnot

Valimotie 9-11, 00380 Helsinki

010 228 5555

pks.management@retta.fi

Arkipäivisin sopimuksen mukaan

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Kiinteistösähkönä tuulisähkö

  • Uusiutuva lämpöenergian lähde

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu