Ohita navigaatio

As Oy Jyväskylän Mannisenrinne 6-8

Mannisenrinne 6, Jyväskylä

Vuonna 2018 valmistunut Asunto Oy Jyväskylän Mannisenrinne 6-8 sijaistee viihtyisällä Mannisenrinteen asuinalueella monipuolisten palveluiden ja sujuvien yhteyksien äärellä.

Näissä kahdessa viisikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 54 LähiTapiolan Mutkatonta kotia kompakteista yksiöistä aina tilavampiin kaksioihin. Kotien varusteluun kuuluu astianpesukoneet sekä laminaattilattiat. Talo on liitetty kaukolämpöverkkoon. Käytössäsi ovat myös taloyhtiön yhteiskäyttöinen ulkoiluväline-, irtain- ja lastenvaunuvarasto. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Viihtyisä Mannisenrinne sijaitsee hyvien palveluiden läheisyydessä. Mannisenmäessä on lähellä päiväkoti ja lähialueella on myös useita kouluja. Asuinkorttelialueen läheisyydessä on Jyväskylän pohjoinen kauppakeskus, Palokankeskus. Liikuntamahdollisuudet Mannisenmäessä ovat erinomaiset Tuomiojärven ja Palokkajärven virkistysalueilla. Nelostien ansiosta alueella on hyvät yksityis- ja joukkoliikenneyhteydet. Bussipysäkit löytyvät välittömästä läheisyydestä. Mikäli liikut autolla, löytyy taloyhtiön pihalta vuokrattavia lämpöpistokkeellisia autopaikkoja. Pyöräsi saat parkkiin kätevästi taloyhtiön pyörävarastoon.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Jyväskylän Mannisenrinne 6-8:sta!

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta. 

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Kiinteistösähkönä tuulisähkö

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu

Taloyhtiön perustiedot

Osoite Mannisenrinne 6, 40270 Jyväskylä
Talotyyppi Kerrostalo
Rakennusvuosi 2018
Asuntojen lukumäärä 54
Autopaikat 44
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Yhteiskäyttöauto Ei
Hissi Kyllä
Taloyhtiön sauna Kyllä
Pesutupa Ei
Kuivaushuone Kyllä
Oma irtaimistovarasto Kyllä
Urheiluvälinevarasto Kyllä
Savuton taloyhtiö Ei
Laajakaista Telia 50 M sis. vuokraan
Antennijärjestelmä Kaapeli-TV
Energialuokka C2013
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Tehdyt remontit 2020: Veden säästösuuttimien asennus
Vesimaksu 25,00 € / hlö / kk
Sähkösopimus Kulutuksen mukaan, asukas tekee sopimuksen
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla
Isännöitsijä Vilppu Heiska
Isännöintitoimisto Retta Management
Huoltoyhtiö Jyväskylän HuoltoSilta Oy

Heti vapaat kodit

Huoneisto Koko Vuokra Seuraava esittely Siirry asunnon sivulle
1 H + TUPAK + ALKOVI 34.5 m² 610 €/kk
  • Koko

    34.5 m²

    Vuokra

    610 €/kk

    Seuraava esittely

Vapautuvat kodit

Huoneisto Koko Vuokra Vapautuminen Siirry asunnon sivulle
2 H + KT 41 m² 664 €/kk 1.5.2024
1 H + TUPAK + ALKOVI 34.5 m² 622 €/kk 1.5.2024
  • Huoneisto

    2 H + KT

    Koko

    41 m²

    Vuokra

    664 €/kk

    Vapautuminen

    1.5.2024

  • Koko

    34.5 m²

    Vuokra

    622 €/kk

    Vapautuminen

    1.5.2024