Ohita navigaatio

As Oy Kirkkonummen Sarfvikin Sitriini

Sarvvikinrinne 2A, Sarvvik

Vuonna 2016 valmistunut Asunto Oy Kirkkonummen Sarvvikin Sitriini sijaitsee seesteisen kauniilla asuinalueella omassa rauhassaan Kirkkonummen ja Espoonlahden rajalla, noin 3 minuutin ajomatkan päässä Saunalahden palveluista.

Tässä viisikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 27 LähiTapiolan Mutkatonta kotia, tilavista yksiöistä saunallisiin kolmioihin. Näissä laadukkaissa asunnoissa on laminaattilattiat, keraamisin laatoin koristellut kylpyhuoneet lattialämmityksin, keittiö keraamisella liedellä ja astianpesukoneella, sekä oma tilava parveke, joka avaa näkymän läheiseen luontoon. Talo on liitetty kaukolämpöön. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Alueella on oma historiallinen jalanjälkensä ajalta, jolloin iso osa Kirkkonummea toimi Neuvostoliiton merisotilaallisena tukikohtana. Käyskennellessäsi alueen osin jopa koskemattomassa luonnossa saatat kasvillisuuden alta havaita jälkiä sodanaikaisista bunkkereista ja linnoitusten raunioista. Modernin ja tyylikkään leiman alueelle sen sijaan tuo yksi Suomen arvostetuimmista ja vanhimmista golfkentistä, jonka vehreillä kentillä silmä ei voi olla lepäämättä.

Ison Omenan kattavien palveluiden ääreen hurauttaa autolla noin kymmenessä minuutissa ja Helsingin keskustassa olet, kun lisäät matkaan kymmenisen minuuttia. Jokaiselle asunnolle vuokrattavissa tarvittaessa ainakin yksi...

Vuonna 2016 valmistunut Asunto Oy Kirkkonummen Sarvvikin Sitriini sijaitsee seesteisen kauniilla asuinalueella omassa rauhassaan Kirkkonummen ja Espoonlahden rajalla, noin 3 minuutin ajomatkan päässä Saunalahden palveluista.

Tässä viisikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 27 LähiTapiolan Mutkatonta kotia, tilavista yksiöistä saunallisiin kolmioihin. Näissä laadukkaissa asunnoissa on laminaattilattiat, keraamisin laatoin koristellut kylpyhuoneet lattialämmityksin, keittiö keraamisella liedellä ja astianpesukoneella, sekä oma tilava parveke, joka avaa näkymän läheiseen luontoon. Talo on liitetty kaukolämpöön. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Alueella on oma historiallinen jalanjälkensä ajalta, jolloin iso osa Kirkkonummea toimi Neuvostoliiton merisotilaallisena tukikohtana. Käyskennellessäsi alueen osin jopa koskemattomassa luonnossa saatat kasvillisuuden alta havaita jälkiä sodanaikaisista bunkkereista ja linnoitusten raunioista. Modernin ja tyylikkään leiman alueelle sen sijaan tuo yksi Suomen arvostetuimmista ja vanhimmista golfkentistä, jonka vehreillä kentillä silmä ei voi olla lepäämättä.

Ison Omenan kattavien palveluiden ääreen hurauttaa autolla noin kymmenessä minuutissa ja Helsingin keskustassa olet, kun lisäät matkaan kymmenisen minuuttia. Jokaiselle asunnolle vuokrattavissa tarvittaessa ainakin yksi autopaikka. Pyöräsi saat parkkiin kätevästi taloyhtiön ulkoiluvälinevarastoon.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta. 

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Kirkkonummen Sitriinistä!

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Kiinteistösähkönä tuulisähkö

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu

Taloyhtiön perustiedot

Osoite Sarvvikinrinne 2A, 02450 Sarvvik
Talotyyppi Kerrostalo
Rakennusvuosi 2016
Asuntojen lukumäärä 27
Autopaikat 27
Yhteiskäyttöauto Ei
Hissi Kyllä
Taloyhtiön sauna Kyllä
Pesutupa Ei
Kuivaushuone Ei
Oma irtaimistovarasto Kyllä
Urheiluvälinevarasto Kyllä
Savuton taloyhtiö Ei
Laajakaista Telia 50 M sis. vuokraan
Antennijärjestelmä Kaapeli-TV
Energialuokka B2018
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Vesimaksu 25,00 € / hlö / kk
Sähkösopimus Kulutuksen mukaan, asukas tekee sopimuksen
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla
Isännöitsijä Tomi Parkkali
Isännöintitoimisto Retta Management
Huoltoyhtiö Kotikatu Oy, Espoonlahti

Kiinteistön asunnot

Kaikki tämän taloyhtön kodit ovat löytäneet asukkaansa.

Tutustuthan muihin vapaisiin koteihimme!