Ohita navigaatio

Asunto Oy Turun Merilänkulma

Suntiontie 1, Turku

Vuonna 2017 valmistunut Asunto Oy Turun Merilänkulma sijaitsee viihtyisällä Nummen asuinalueella monipuolisten palveluiden ja sujuvien yhteyksien äärellä.

Tässä kuusikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 52 LähiTapiolan Mutkatonta kotia pienemmistä yksiöistä aina isompiin kolmioihin. Valoisissa ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja. Talo on liitetty kaukolämpöverkkoon, joka mahdollistaa miellyttävän vesikiertoisen lattialämmityksen. Käytössäsi on myös taloyhtiön kuivaushuone. Taloyhtiö on täysin savuton.

Rauhallinen ja viihtyisä Nummen kaupunginosa houkuttelee varsinkin opiskelijoita, sillä esimerkiksi yliopistolle on kävellen matkaa vain 650 m. Lähellä sijaitsevat koulujen lisäksi useat kaupat sekä hyvät ulkoilumahdollisuudet. Nummen hyvät liikenneyhteydet sujuvoittavat arkea entisestään. Linja-autoliikenne sekä hyvät pyörätiet tekevät liikkumisesta vaivatonta. Pyöräsi saat parkkiin kätevästi taloyhtiön pyörävarastoon. Mikäli liikut autolla, löytyy taloyhtiön parkkihallista vuokrattavaksi lämpöpistokkeellisia autopaikkoja.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Turun Merilänkulmasta!

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan...

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta. 

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Kiinteistösähkönä tuulisähkö

  • Uusiutuva lämpöenergian lähde

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu

Taloyhtiön perustiedot

Osoite Suntiontie 1, 20540 Turku
Talotyyppi Kerrostalo
Rakennusvuosi 2017
Asuntojen lukumäärä 52
Autopaikat 30
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Yhteiskäyttöauto Ei
Hissi Kyllä
Taloyhtiön sauna Ei
Pesutupa Ei
Kuivaushuone Kyllä
Oma irtaimistovarasto Kyllä
Urheiluvälinevarasto Kyllä
Savuton taloyhtiö Kyllä
Laajakaista Telia 50 M sis. vuokraan
Antennijärjestelmä Kaapeli-TV
Energialuokka C2007
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Vesimaksu 24,00 € / hlö / kk
Sähkösopimus Kulutuksen mukaan, asukas tekee sopimuksen
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla
Isännöitsijä Juha Pyyhtiä
Isännöintitoimisto Retta Management
Huoltoyhtiö Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy

Heti vapaat kodit

Huoneisto Koko Vuokra Seuraava esittely Siirry asunnon sivulle
1 H + KT + ALKOVI 31.5 m² 720 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 31.5 m² 720 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 33 m² 710 €/kk 23.5.2024
2 H + KT 56.5 m² 940 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 31.5 m² 710 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 33 m² 695 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 31.5 m² 695 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 33 m² 695 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 32.5 m² 710 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 33 m² 720 €/kk 23.5.2024
1 H + KT + ALKOVI 33 m² 710 €/kk 23.5.2024
  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    31.5 m²

    Vuokra

    720 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    31.5 m²

    Vuokra

    720 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    33 m²

    Vuokra

    710 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    2 H + KT

    Koko

    56.5 m²

    Vuokra

    940 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    31.5 m²

    Vuokra

    710 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    33 m²

    Vuokra

    695 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    31.5 m²

    Vuokra

    695 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    33 m²

    Vuokra

    695 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    32.5 m²

    Vuokra

    710 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    33 m²

    Vuokra

    720 €/kk

    Seuraava esittely

  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    33 m²

    Vuokra

    710 €/kk

    Seuraava esittely

Vapautuvat kodit

Huoneisto Koko Vuokra Vapautuminen Siirry asunnon sivulle
1 H + KT + ALKOVI 31.5 m² 690 €/kk 1.6.2024
  • Huoneisto

    1 H + KT + ALKOVI

    Koko

    31.5 m²

    Vuokra

    690 €/kk

    Vapautuminen

    1.6.2024