Ohita navigaatio

AURINKOTUULENKATU 4 A

Aurinkolahti, Helsinki

Kampanja: -500 euroa. Joulukuun vuokrasta. Edun saa 30.11.2024 mennessä kirjoitettuihin uusiin vuokrasopimuksiin. Vuokrasopimuksen vähimmäiskesto 12kk.
Vuonna 2015 valmistunut Asunto Oy Helsingin Aurinkohalssi sijaitsee viehättävässä Aurinkolahdessa kanavaa reunustavan kadun varrella.

Tässä kuusikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 50 LähiTapiolan Mutkatonta kotia. Valoisissa, vaaleansävyisissä ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja. Tässä toimivassa yhtiössä on monipuoliset yleistilat, joista löytyy pesutupa, urheiluvälinevarastot sekä kaksi yleistä saunaa. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Aurinkolahden alue Vuosaaren rannalla on suosittu uudisrakennusalue, joka kehittyy ja kasvaa jatkuvasti. Uutelan ulkoilualue on sananmukaisesti muutaman askeleen päässä ulko-ovesta, ja Aurinkolahden kauniit rantabulevardit houkuttelevat iltakävelylle. Kauppakeskus Columbuksen monipuolisiin palveluihin ja Vuosaaren metroasemalle on Aurinkotuulenkadulta matkaa noin 800 metriä. Autolla kulkeville on vuokrattavissa parkkipaikkoja yhtiön yhteydessä olevasta hallista.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla....

Kampanja: -500 euroa. Joulukuun vuokrasta. Edun saa 30.11.2024 mennessä kirjoitettuihin uusiin vuokrasopimuksiin. Vuokrasopimuksen vähimmäiskesto 12kk.
Vuonna 2015 valmistunut Asunto Oy Helsingin Aurinkohalssi sijaitsee viehättävässä Aurinkolahdessa kanavaa reunustavan kadun varrella.

Tässä kuusikerroksisessa kerrostalossa on yhteensä 50 LähiTapiolan Mutkatonta kotia. Valoisissa, vaaleansävyisissä ja moderneissa kodeissa on käytetty korkealaatuisia pintamateriaaleja. Tässä toimivassa yhtiössä on monipuoliset yleistilat, joista löytyy pesutupa, urheiluvälinevarastot sekä kaksi yleistä saunaa. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Aurinkolahden alue Vuosaaren rannalla on suosittu uudisrakennusalue, joka kehittyy ja kasvaa jatkuvasti. Uutelan ulkoilualue on sananmukaisesti muutaman askeleen päässä ulko-ovesta, ja Aurinkolahden kauniit rantabulevardit houkuttelevat iltakävelylle. Kauppakeskus Columbuksen monipuolisiin palveluihin ja Vuosaaren metroasemalle on Aurinkotuulenkadulta matkaa noin 800 metriä. Autolla kulkeville on vuokrattavissa parkkipaikkoja yhtiön yhteydessä olevasta hallista.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Tervetuloa löytämään kotisi Asunto Oy Helsingin Aurinkohalssista!

Kodikas kaksio erinomaisella sijainnilla!
3. kerroksen koti, johon asumismukavuutta tuo mm. astianpesukone sekä iso parveke etelän suuntaan. Makuuhuoneessa on runsaasti säilytystilaa.

Lisää suosikiksi

Kodin perustiedot

Katso taloyhtiön tiedot
Taloyhtiö AS OY HELSINGIN AURINKOHALSSI
Osoite AURINKOTUULENKATU 4 A, 00990, Helsinki
Talotyyppi Kerrostalo
Hissi Kyllä
Kerros 3/7
Huoneistotyyppi 2 H + KK
Koko 39.5 m²
Kunto Hyvä
Vapautuminen Heti vapaa
Sopimuksen tyyppi Toistaiseksi voimassa oleva
Rahoitustyyppi Vapaarahoitteinen
Vuokra 950 €/kk
Vesimaksu 25 € / hlö / kk
Vuokravakuus Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €.
Sähkösopimus Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Lämmitys Kaukolämpö
Lemmikit sallittu Kyllä
Parveke Kyllä
Huoneistosauna Ei
Kylpyhuonevarusteet Peilikaappi, KH: Lattia laatoitettu, Pesukoneliitäntä
Keittiön varusteet Jääpakastinkaappi, Astianpesukone
Varastotilat Huoneistokohtainen verkkokellari
Savuttomuus Savuton huoneisto
Rakennusvuosi 2015
Energialuokka C2018
Taloyhtiön tilat Pesutupa, Kuivaushuone
Taloyhtiön sauna Kyllä
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Katso taloyhtiön tiedot

Vuokravälittäjä

Hae tätä asuntoa

Vuokrauksen yhteystiedot

Pääkaupunkiseutu Suuromistajien vuokra-asunnot

Valimotie 9-11, 00380 Helsinki

010 228 5555

pks.management@retta.fi

Arkipäivisin sopimuksen mukaan

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Maksuton pesutupa

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu