Ohita navigaatio

PIISPANPIHA 7 C

Olari, Espoo

KAMPANJA: Tähän asuntoon saat edun -500€ ensimmäisestä vuokrasta sekä 200 euron lahjakortin S-ryhmään. Edun saa uusiin vuokrasopimuksiin, jotka on allekirjoitettu viimeistään 1.5.2024. Etu edellyttää 12 kuukauden sitoutumista asumiseen

Asunto Oy Espoon Pinova on valmistunut Olariin loistavien palvelujen keskelle keväällä 2017.

Tässä viihtyisässä viisikerroksisessa yhtiössä on 57 LähiTapiolan Mutkatonta kotia toimivista pikkukaksioista aina tilaviin perheasuntoihin. Kaikissa kodeissa on laminaattilattiat, tilavat lasitetut parvekkeet sekä esteettömät keraamisin laatoin varustellut kylpyhuoneet mukavuuslattialämmityksellä. Asukkaiden käytössä on toimivat yhteistilat, kuten kuivaushuone, sauna ja irtaimistovarastot. Taloyhtiön kodit ovat savuttomia.

Piispanpihan alue houkuttelee erinomaisella palvelurakenteellaan, sillä sijainti on aivan kauppakeskus Ison Omenan ja Olarin Prismakeskuksen välissä. Läheltä löytyy siis useampi hypermarket, ravintolamaailma, elokuvateatteri, kuntosaleja, lääkärikeskuksia, metro- ja bussiasema sekä paljon muuta. Omalla autolla kulkevalle löytyy yhtiön lämpimästä hallista vuokrattavaksi autopaikkoja. Kaksi paikoista on sähköauton latauspaikkoja.

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä...

Tämä taloyhtiö on mukana Green homes -toiminnassa, jossa asukkaille tarjotaan tietoa vastuullisesta asumisesta sekä kiinteistön energiankulutuksesta ja päästöistä. Tiedot raportoidaan vuosittain porrashuoneiden ilmoitustauluilla. Voit lukea lisää Green homes -toiminnasta Mutkatonkoti.fi-sivuston Vastuullisuus-osiosta.

Tervetuloa löytämään kotisi As Oy Espoon Pinovasta!

Vuokrattavana toisen kerroksen moderni kaksio loistavalla sijainnilla Espoon Olarissa lähellä Olarin ja kauppakeskus Ison Omenan palveluita! Kodissa on koko huoneiston levyinen iso lasitettu parveke rauhalliselle puistomaiselle sisäpihalle. Parveke avautuu aamuauringon puolelle.

Asunnon keittiö ja olohuone muodostavat avoimen kokonaisuuden, johon mahtuu hyvin ruokapöytä ja sohva. Modernin avokeittiön varustukseen kuuluu liesi, uuni, liesikupu, jääkaappipakastin ja astianpesukone.

Kylpyhuoneen sisustus jatkaa kodin modernia linjaa valkoisine kalusteineen. Kylpyhuoneeseen mahtuu hyvin pesukone tai pesutorni. Lattiaa lämmittää mukavuuslattialämmitys.

Kuvat mallihuoneistosta.

Lisää suosikiksi

Kodin perustiedot

Katso taloyhtiön tiedot
Taloyhtiö AS OY ESPOON PINOVA
Osoite PIISPANPIHA 7 C, 02200, Espoo
Talotyyppi Kerrostalo
Sähköauton latauspiste Vuokrattava
Hissi Kyllä
Kerros 2/5
Huoneistotyyppi 2 H + KT
Koko 44.5 m²
Kunto Hyvä
Vapautuminen Heti vapaa
Sopimuksen tyyppi Toistaiseksi voimassa oleva
Rahoitustyyppi Vapaarahoitteinen
Vuokra 976 €/kk
Vesimaksu 25 € / hlö / kk
Vuokravakuus Vakuus 1kk vuokra, sitoutumalla 12kk, 350 €.
Sähkösopimus Vuokralainen tekee sähkösopimuksen energialaitoksen kanssa.
Kotivakuutus Asukkaan vastuulla on ottaa oma kotivakuutus.
Lämmitys Kaukolämpö
Laajakaista Internet: 50 MT, sisältyy vuokraan
Lemmikit sallittu Kyllä
Parveke Parveke lasitettu
Huoneistosauna Ei
Kylpyhuonevarusteet Peilikaappi, KH: Lattialämmitys, KH: Keraaminen laatta, KH: Lattia laatoitettu, Pesukoneliitäntä
Keittiön varusteet Jääpakastinkaappi, Astianpesukone
Varastotilat Huoneistokohtainen verkkokellari
Savuttomuus Savuton huoneisto
Rakennusvuosi 2017
Energialuokka C2017
Taloyhtiön tilat Kuivaushuone
Taloyhtiön sauna Kyllä
Vapaita autopaikkoja Kyllä
Katso taloyhtiön tiedot

Vuokravälittäjä

Seuraava näyttö

27.4.2024

12:30-13:00

Hae tätä asuntoa

Vuokrauksen yhteystiedot

Pääkaupunkiseutu Suuromistajien vuokra-asunnot

Valimotie 9-11, 00380 Helsinki

010 228 5555

pks.management@retta.fi

Arkipäivisin sopimuksen mukaan

Etuna asuessasi täällä

  • Lemmikit sallittu

  • 50 MBIT laajakaista

  • Vakuus 350 €/1 kk

  • Maksuton saunavuoro

  • Kiinteistösähkönä tuulisähkö

  • -30 % kodin irtaimistovakuutuksesta

  • Asunnon vaihtaminen

  • Pitkäaikaisen asiakkaan etu